Kiipeilykaato Naantali

Suuren männyn kiipeilykaato, Naantali, syyskuu 2023

Kiipeilykaato Naantali

Naantalissa omakotitalon etupihalla kasvoi järeä mänty, josta haluttiin eroon. Puulla oli paljon pituutta eikä se olisi mitenkään mahtunut kaatumaan piha-alueelle suorana. Mänty piti siis poistaa paloina, ja vaihtoehtoina olivat joko nostokoriauton käyttö tai puun kiipeilykaato.

Suuren männyn kiipeilykaato Naantalissa

Nostokorista käsin puun sahaaminen paloiksi olisi käynyt suhteellisen helposti, mutta kiipeilemällä tehtynä puun kaataminen tuli tällä kertaa asiakkaalle edullisemmaksi. Osa paksuimmista oksista jouduttiin laskemaan köyden varassa alas, jotta pihalla olleet istutukset säilyivät ilman vaurioita. Henkilönostimella suuret oksat olisi voinut sahata useammassa palassa pois, jolloin köysiä ei olisi tarvittu.

Puun kaatamiseen ei ole olemassa yhtä ja ainutta oikeaa tapaa. Kaatotekniikka valitaan tilanteen mukaan, ja huomioon otettavia asioita on aina monia. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä on turvallisuus eli metsurin, mahdollisten ohikulkijoiden ja myös ympärillä olevien rakennusten ja muun omaisuuden näkökulmasta. Sen jälkeen punnitaan muut seikat ja totta kai yhtenä suurimpana on asiakkaalle tulevat kustannukset.

Puun kaataminen kiipeillen

Tässä kohteessa Naantalissa tehtiin siis valokuvissa näkyvän suuren männyn sekä toisen vähän pienemmän männyn kiipeilykaato ja runkojen katkonta polttopuupituuteen. Asiakkaan toiveesta järjestettiin myös risujen poiskuljetus. Oksajätettä tulikin melkoinen määrä ja siinä olisi peräkärryn kanssa saanut heittää useamman reissun sorttiasemalle. Asiakkaalle itselleen jäi siis tehtäväksi pöllien halkominen klapeiksi kirveen kanssa.

Pöllit muuttuvat lopulta yllättävän nopeasti klapeiksi, kun käytössä on hyvä halkaisukirves – tai mieluiten kaksi eri kokoista kirvestä. Jos puita on enemmän, halkomakoneen vuokraus voi olla järkevää. Eikä klapisavottaa toisaalta tarvitse saada kerralla valmiiksi, vaan sitä voi tehdä pikkuhiljaa oman jaksamisen mukaan. Kuivuttuaan omasta pihasta kaadetuilla ja tehdyillä polttopuilla on mukava lämmittää kotia ja/tai saunaa.

Kun puuhun noustaan piikkikenkien ja köysien avulla tyveltä ylös, oksat sahataan ja pudotellaan maahan menomatkalla kohti puun latvaa. Ylhäällä katkaistaan latva. Sen jälkeen on vielä paluumatka alas, ja matkanvaralla puun runko sahataan sopiviksi pätkiksi ja tiputetaan maahan. Näin sanottuna kovin yksinkertaista, mutta usein käytännössä tehtynä jonkin verran monimutkaisempaa.

Jos pihallasi kasvaa puu, jota ei ole tilaa kaataa mihinkään suuntaan koko pituudeltaan, kiipeilykaato on yksi vaihtoehto puun poistamiseksi. Ota yhteyttä ja kutsu minut ilmaiselle puunkaadon arviokäynnille, niin tulen laatimaan kaatosuunnitelman ja antamaan työstä tarjouksen.

Tässä vielä listausta paikkakunnista, joilla toimin: kiipeilykaato Naantali, Turku, Raisio, Rymättylä, Merimasku, Kaarina, Piikkiö, Paimio, Parainen, Nauvo, Korppoo. Ja aina sopii kysyä onnistuuko puunkaato, jossain muuallakin kuin edellä luetelluilla paikoilla.

Järeän männyn kaato talon kulmalta

Järeän männyn kaato talon kulmalta, Korppoo, heinäkuu 2023

Järeän männyn kaato. Tässä kuvassa puu on vielä pystyssä.

Hirsitalon kulmalla kasvoi komea mänty. Puu oli voimakkaasti kallellaan, mutta onneksi talosta pois päin. Se oli ilmeisesti joutunut mukautumaan kasvupaikkaansa aivan talon vieressä, jossa suoran rungon kasvattamiseen ei  ollut tilaa. On mielenkiintoista, miten puut sopeutuvat ympäristöönsä ja kurkottavat latvaa ja oksiaan kohti valoa.

Järeän männyn kaato. Kaatosuunta katsottu ja tähtäys tehty sekä kaatolovi sahattu.

Kaatosuunta on katsottu ja tähtäys tehty, kaatolovi sahattu ja otettu niin sanotusti ”posket puhtaaksi” eli sahattu kaatoloven kohdalta puun sivuilta pienet siivut pois. Seuraavana vuorossa on kaatosahaus, mikä sekin on mietittävä etukäteen vaihe vaiheelta, ja tehtävä tarkasti ja huolellisesti.

Järeä mänty kaatuneena.

Siinä järeä mänty nyt on pötköllään. Kaatotuomion taustalla oli se, että puu oli tullut liian suureksi ja hallitsevaksi hirsitalon edustalla. Ja kuten kuvasta huomaa, puun kaatamisen jälkeen taivas tuli esiin ja näkymä avautuu aivan eri tavalla.

Rungon ja oksien sahaus pölleiksi polttopuupituuteen.

Sahasin puun rungon ja paksut oksat pölleiksi, joista asiakas halkoo klapeja. Työ on parhaillaan käynnissä.

Järeä mänty on kaadettu.

Sahanpurua paksun rungon katkomisesta tuli aikamoinen määrä.

Puunkaataja ja kanto.

Puunkaataja ja kanto. Valokuvan ottamisen jälkeen lyhensin vielä kannon lopuksi niin matalaksi kuin sen moottorisahan teräketjua turmelematta sain.

Järeän männyn kaato meni hyvin ja täysin kaatosuunnitelman mukaan, mutta kova työ siinä oli. Kun työt kohteessa oli tehty, pakkasin tavarani autoon ja ajoin kotiin viilaamaan teräketjut ja huoltamaan moottorisahat valmiiksi seuraavaa urakkaa varten.

Koivu katkennut myrskyssä

Lahovikainen koivu katkennut myrskyssä, Turku, elokuu 2023

Koivu katkennut myrskyssä. Latva jäänyt konkeloon.

Omakotitalon takapihalla kasvoi samassa nipussa kolme koivua, joista yksi oli kovalla tuulella katkennut noin viiden metrin korkeudesta. Puu ei ollut revennyt irtipoikki, vaan jäänyt katkeamiskohdasta vielä kiinni pystyssä olleeseen runkoon. Latva puolestaan oli jäänyt konkeloon viereiseen koivuun.

Tässä kävi lopulta ihan hyvä tuuri, kun mitään omaisuutta ei vahingoittunut eikä kenellekään käynyt mitään. Se on selvää, että puu pitää korjata hallitusti pois, koska kyllä se enemmin tai myöhemmin tulee joka tapauksessa alas.

Kun koivu oli kaadettuna maassa, oli helppo havaita lahottajasienen itiöemä täsmälleen siinä kohdassa, josta puu oli katkennut. Viiden metrin korkeudessa kasvavaa pientä sientä ei puun pystyssä olleessa sitten olekaan niin helppo nähdä.

Koivu katkennut myrskyssä noin 5 metrin korkeudesta.

Jotta katkenneen ja konkeloon jääneen koivun sai turvallisesti nurin, sen vieressä ollut toinen koivu piti kaataa ensin edestä pois. Sen jälkeen sain vaurioituneen puun kaadettua taljan avulla, ja konkeloon jäänyt latvakin tuli hyvin alas.

Myrskyssä katkennut koivu raivattuna.

Asiakkaan toiveesta jätin kannot niin pitkäksi kuin pystyin. Heidän on tarkoitus rakentaa kantojen päälle puumaja siinä vaiheessa, kun vielä pystyyn jäänyt kolmaskin koivu on kaadettu pois.

Puut hyödynnetään talon lämmityksessä, joten katkoin rungot silmämääräisesti noin 30–35 cm pölleiksi. Asiakas tarttuu itse kirveeseen ja halkoo pöllit klapeiksi.

Myrskyssä katkennut koivu sahattiin polttopuumittaan. Työ vielä vähän kesken.

Myrskyssä vaurioituneiden ja tuulen kaatamien puiden korjuussa pitää olla todella varovainen. Nämä työt ovat monesti hengenvaarallisia ja ne kannattaa suosiolla jättää ammattilaiselle.

On hyvinkin mahdollista, että vakuutusyhtiö osallistuu myrskytuhon raivauksen kustannuksiin. Vakuutusyhtiöissä ja laajuudeltaan erilaisissa vakuutuksissa voi olla eroja, joten korvausta kannattaa tiedustella omasta vakuutusyhtiöstä.

Jos kotipihallasi tai mökilläsi on koivu katkennut myrskyssä (tai yhtä hyvin jokin muu lehtipuu, kuusi tai mänty), ota yhteyttä ja kutsu minut ilmaiselle arviokäynnille katsomaan ja suunnittelemaan, miten puu saadaan turvallisesti pois.

Kiipeilykaato Parainen

Kahden männyn kiipeilykaato, Parainen, elokuu 2023

Rakennuksen vieressä kasvoi valtavan kokoinen mänty. Sen runko oli kallistunut taloon päin. Lisäksi yksi männyn latvan haaroista kurkotti pitkälle talon katon päälle. Puun painopiste oli vahvasti talon päällä. Suurta mäntyä ei pystynyt kaatamaan kokonaisena mihinkään suuntaan, eikä paikalle olisi mitenkään päässyt nostimella, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kiipeilykaato ja puun laskeminen paloina alas köysien varassa.

Tuumasta toimeen ja kiipeilyvaljaat päälle, piikkikengät jalkaan, kiipeilyköydet valmiuteen ja moottorisaha sekä muut varusteet kiinni valjaisiin ja ylös runkoa pitkin. Metsurin kiivetessä runkoa ylös työparin toinen jäsen toimii alamiehenä (tai alahenkilönä).

Kallistunut mänty rakennuksen vieressä.

Puun kiipeilykaadossa oksia sahataan sitä mukaa, kun matka kohti puun latvaa etenee. Tilanteesta riippuen oksa voidaan tiputtaa suoraan maahan tai vaihtoehtoisesti laskea se alas köyden varassa. Kun kaikki oksat on karsittu matkalla ylös, vuorossa on latvan pudotus.

Kiipeilykaadossa ei ole varaa virheisiin, ja kaikki liikkeet tehdään korostetun harkitusti. Turvallisuus on aina tärkeintä, jotta niin työntekijät, mahdolliset sivulliset ja rakennukset sekä muut varottavat kohteet pysyvät kunnossa ja ehjinä.

Kiipeilykaato Parainen. Puun poisto paloina.

Kun latva on pudotettu, puusta tullaan alaspäin ja samalla puun runko sahataan pätkiksi ja lasketaan paloina maahan. Lopulta runko on pituudeltaan niin lyhyt, että se kaadetaan koko pituudeltaan maahan. Siinä se on hyvä katkoa tehokkaalla moottorisahalla polttopuumittaan.

Kiipeilukaato Parainen. Latva pudotettu.

Kiipeilykaato tehdään aina parityönä.

Mänty kaadettu kiipeilykaatona.

Saman mökin sivulla oli toinen moneen suuntaan ja laajalle alueella oksansa levittänyt suuri mänty. Se kasvoi rakennuksen ja sähkölinjan välissä eikä pitkien oksien vuoksi mahtunut kaatumaan suorana, vaikka kuvasta katsottuna ehkä siltä näyttääkin.

Yleisesti ottaen puut näyttävät lähes aina valokuvissa pienemmiltä kuin ne todellisuudessa ovat. Lisäksi kuva rajaa aina osan ympäristöstä ja puun kaatamisessa huomioon otettavista asioista ulkopuolelle, minkä vuoksi minun on nähtävä puu paikan päällä, jotta osaan tehdä puun kaatamisen hinta-arvion.

Kaadettava puu sähkölinjan ja rakennuksen välissä.

Myös tämä komea mänty otettiin paloina alas kiipeilykaatona. Oksia laskettiin alas köysien, plokien ja jarrujen avulla, mikä tekee puun kaatamisesta työlästä ja hidasta. Niin vain kova työnteko tuottaa tulosta ja lopulta mänty päästiin kaatamaan pötkölleen ja sahaamaan runko pölleiksi. Näistä kahdesta järeästä männystä tulee monta mottia klapeja, joilla voi lämmittää tupaa ja saunaa.

Puunkaato Parainen. Kaadetun puun runko katkotaan polttopuumittaan.

Tämän valokuvareportaasi aihe on ”kiipeilykaato Parainen”.

Puunkaato Naantali, kaksi kuusta nurin ja pätkiksi

Laiturille johtavan polun vieressä kasvoi kaksi kuusta, jotka asiakas halusi pois muuten mäntyvaltaisesta maisemasta. Niinpä puhelimeni soi ja kutsu kävi ensin arviokäynnille ja sen kautta puunkaatoon Naantaliin.

Rannassa kasvoi tosiaan paljon puita, lähinnä mäntyjä joukossaan yksi koivu ja kaatolistalle päätyneet kuuset. Puita oli suhteellisen pienellä alueella paljon, minkä vuoksi kaikki puut olivat rungoltaan solakoita, mutta pitkiä. Löysin kuusien kaatamiselle sopivat välit ja laitoin puut moottorisahan ja tunkin kanssa niin sanotusti pötkölleen.

Kun puut oli kaadettu, karsin oksat ja sahasin rungot sopivaan polttopuupituuteen. Kahdesta suhteellisen pienestä kuusesta tuli mukava määrä pöllejä. Asiakas järjestää lapsille viikonloppuna parin tunnin aamujumpan, jossa pöllit kärrätään liiterin nurkalle ja halotaan klapeiksi.

Puunkaato Naantali

Puunkaato Naantali, kaksi kuusta.

Puunkaato Naantali mielessä? Kutsu minut ilmaiselle arviokäynnille.

Taloon päin kallistuneen suuren männyn kaato

Naantalin Rymättylässä talon vieressä olevaan kallioiseen rinteeseen oli aikoinaan jätetty kasvamaan mänty, joka oli vuosien saatossa kasvanut järeäksi ja komeaksi maisemapuuksi. Asukkaiden silmiin oli alkanut näyttää siltä, että mänty oli vähitellen kallistunut aina vain enemmän taloa kohti. Ehkä puun juuret eivät päässeet kallioisessa maaperässä kasvamaan tarpeeksi syvälle suhteessa runkoon ja oksistoon. Taloon päin kallistuneen suuren männyn kaato oli tullut ajankohtaiseksi.

Tässä järeä mänty kylpee aamuauringossa viimeisen kerran. Olen tuonut puun tyvelle köysilaukut ja kiipeilyvarusteita, ja olen valmiina aloittamaan kaatotyön.

Taloon päin kallistuneen suuren männyn kaato.

Puu oli suuri ja kallistuma taloon päin niin voimakas, että sen kaatamiseen oli saatava niin sanottu sivupito, ettei se kaadettaessa vain pääse lipeämään taloon päin. Puunkaadossa pätevät painovoiman lait, mutta kaadon apuvälineiden avulla niihin voidaan saada pientä joustoa. Jotta sain sivupitoa varmasti tarpeeksi, kiipesin korkealle puuhun ja sidoin taljaköyden rungon ympäri. Näin taljavetoon tuli voimakas vipuvarsi ja sain vedettyä puuta pystymmäksi sekä pienennettyä riskiä puun kaatumisesta talon päälle.

Seuraavassa kuvassa puu on jo kaadettu. Kuva on otettu sen verran kaukaa, että edes kantoa tai kaatuneen rungon tyveä ei tahdo nähdä. Kaadoin puun kamerasta katsottuna pois päin, ja rinne vietti samaan suuntaan, joten suuri puu kummasti katoaa maisemaan.

Mänty on kaadettu moottorisahalla.

Taloon päin kallistuneen suuren männyn kaato pitää suunnitella tarkasti. Ja toteutus on tehtävä huolellisesti. Kaadettu mänty oli niin suuri, että moottorisahani 50 cm pitkä terälevy ei ylettynyt rungon läpi. Kavensin puun tyveä, jotta sain tehtyä kaatosahauksen yhdeltä puolelta sahaamalla. Tällöin pitopuusta on helpompi tehdä tasapaksu, mikä puolestaan ohjaa puun kaatumaan tarkemmin haluttuun suuntaan.

Jos puussa olisi ollut lahoa, tyveä ei missään nimessä olisi saanut kaventaa. Usein puu alkaa lahota rungon keskeltä ja leviää kohti reunoja. Keskeltä lahoa puuta pitää pystyssä enää reunoilla oleva tuore puu, joten jos sen menee sahaamaan pois, puu voi kaatua hallitsemattomasti. Tämä mänty oli kuitenkin täysin terve ja tuore, joten kavennuksen tekeminen oli mahdollista.

Puunkaatoon ei kannata lähteä omin päin, jos ei ole täysin varma, mitä on tekemässä. Etenkin kuivat ja lahot puut ovat vaarallisia ja monesti vaikeita ammattilaisellekin.

Suuren männyt kaataminen moottorisahalla.

Kuten pihapuiden kanssa yleensäkin, katkoin rungon polttopuumittaan ja karsin oksat. Lopuksi sahasin kannon tasaiseksi, jotta asiakas saa siitä tukevan hakkuupöllin halkojen hakkaamiseen. Tuossa kannollahan pöllit on hyvä halkoa klapeiksi.

Tavallaan järeistä tukkimitat täyttävistä pihapuista on sääli tehdä polttopuuta. Yhden tai muutaman rungon myyminen sahalle tai puusepälle on kuitenkin vaikeaa. Kuljetuskustannukset muodostuvat usein niin korkeiksi, ettei hommassa ole järkeä. Ja polttopuusta voi hyvinkin joutua maksamaan mottia kohti enemmän kuin tukkipuusta myydessä saa.

Moottorisaha Stihl MS 400 C.

 

Puunkaato kesämökillä saaressa

Tiedossa oli useamman puunkaato kesämökillä Rymättylän suunnalla, joten taas pakattiin työvälineet asiakkaan veneeseen ja lähdettiin saareen. Kahden moottorisahan lisäksi tarvikkeita oli mukana reilusti, mutta tällä kertaa ne mahtuivat veneen säilytyslokeroihin oikein hyvin.

Puunkaato kesämökillä alkaa tietysti moottorisahojen lastaamisella veneeseen.

Tässä kaadettavaksi valmisteltuna vajan takana ollut suuri mänty, jossa alkoi olla todella paljon kuivia oksia. Laitoin puuhun taljavedon ja sahasin tyveltä kaarnaa pois, jotta kaatokiilat pitävät paremmin. Isäntä avusti kaadossa toimimalla taljamiehenä.

Suuri mänty valmiina kaadettavaksi.

Seuraavassa kuvassa mänty on kaadettuna ja samalle ”väylälle” olenkin jo ehtinyt kaataa pienemmän männyn ja kaksi haapaa. Töissä ollessa keskityn varsinaiseen puunkaatoon, ja valokuvia otan jos muistan. Usein käy niin, että kuvat jäävät kokonaan ottamatta.

Tässä riittää siivottavaa. Samaan aukkoon kaadettuna kaksi mäntyä ja kaksi haapaa.

Tässä kohteessa tein vain puiden kaadot ja asiakas hoitaa työt siitä eteenpäin. Oksia karsiessa, runkoja pätkiessä ja kirvestä heilutellessa saa hyvää liikuntaa ja monet hiet ennen kuin näiden puiden lämmöstä pääsee nauttimaan saunan lauteille.

Siinä niitä kaadettuja puita nyt on. Rakennusten lisäksi varottavana kohteena oli sähkölinja.

Puunkaato kesämökillä. Tässä kaksi haapaa kaadettuna.

Rakennusten lisäksi puunkaadossa oli varottava sähkölinjaa.

Vajan edestä kaadoin kaksi mäntyä, joista ainakin kannot näkyvät alla olevassa kuvassa. Toiselta puolelta pihapiiriä laitoin nurin kaksi mäntyä ja yhden komean kuusen. Niistä jäi valokuvat tällä kertaa ottamatta.

Puunkaato rakennuksen vierestä kannattaa antaa ammattilaisen tehtäväksi.

Kaikkiaan kaadoin tällä Rymättylän länsipuolella saaressa olevalla kesämökillä yhdeksän puuta. Tontille tulee nyt selvästi enemmän valoa, ja puita jäi kyllä vielä reilusti pystyynkin. Polttopuitakin tulee pitkäksi aikaa.

Puunkaato kesämökillä sujui oikein mukavasti, ja onnistuneen päivän jälkeen pääsin nauttimaan venematkasta ja saaristomaisemista asiakkaan veneen kyydissä.

Puunkaato kesämökillä saaressa on helpointa tehdä veneilykauden aikana. Jos mökilläsi on puita kaadettavana, ota yhteyttä.

Venematka puunkaadosta saaressa takaisin autolle.

 

Puunkaato saaressa kesämökillä

Mikä voisi olla sen mukavampaa kuin puunkaato saaressa kesämökillä? Siinä saa samalla kertaa lisää auringon valoa, polttopuita pitkäksi aikaa ja klapihommissa vielä hyvää hyötyliikuntaa.

Tarve puunkaadolle saaressa tuli, kun asiakas sai idean rakentaa kesämökilleen uuden kesäkeittiön. Ennen kuin kesäkeittiön rakennustöitä pystyi aloittamaan, sen tieltä piti kaataa pois useampi puu.

Lähellä terassia ja katon reunaa kasvoi kaksi komeaa mäntyä, jotka molemmat piti saada nurin. Männyt olivat kasvattaneet suurimmat oksansa valoa kohti, eli etelässä olevaan rantaan päin. Kaadoin molemmat puut taljavetoa apuna käyttäen ja työntötunkilla varmistaen.

Yksi tulevalla rakennuspaikalla olevista puista oli puolestaan kuivunut pystyyn ja voimakkaasti kallellaan mökin suuntaan. Kuivat ja kuolleet puut ovat aina hankalia kaadettavia, koska ne eivät käyttäydy samalla tavalla kuin tuore puu. Taljan avulla sain senkin kaadettua turvallisesti.

Kaikkiaan kaadoin kesäkeittiön rakennuspaikalta viisi mäntyä sekä yhden puun, joka oli niiden kaatumisen tiellä. Samalla kertaa, kun kerran saaressa olin, kaadoin kesämökin takaa kolme huonokuntoista ja mökin suuntaan kallellaan olevaa mäntyä.

Oksien karsinta kuului myös urakkaan. Siitä eteenpäin asiakas halusi itse tarttua sahan kahvoihin, pätkiä rungot ja tehdä niistä polttopuuta saunan pesään. Ja sehän sopii. Puiden kaataminen on nimittäin se vaikein työvaihe, jossa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Puunkaato saaressa on aina kivaa, joten jos sinun mökilläsi on puita, jotka pitäisi kaataa, soita numerooni o5o 355 38oo (myös arki-iltaisin ja viikonloppuisin) tai jätä yhteydenottopyyntö.

Puunkaato saaressa kesämökillä

Puunkaato rakennuksen vierestä

Puunkaato saaristossa

Puunkaato mökillä

Puiden kaato kesämökillä

Pihapuiden kaato, Turku Kakskerta

Turkulaisen kesämökin pihapiiristä kaadettiin yksi kuusi ja neljä koivua. Yksi koivuista kasvoi aivan rakennuksen vieressä, ja se poistettiin kiipeilykaatona pala kerrallaan. Pihapuiden kaato Turussa tuli ajankohtaiseksi keväällä haravoinnin yhteydessä, kun koivun tyvi alkoi vaikuttaa epäilyttävältä.

Koivuissa oli jo kovaa lahoa, joten pihapuiden kaato osui ajoituksen puolesta erittäin hyvään saumaan. Koivuissa alkaa esiintyä lahoa usein jo 50–70 vuoden iässä. Pihapiirissä kasvavia puita ja niiden kuntoa kannattaa tarkkailla säännöllisesti.

Tältä kesämökin pihalla näytti ennen puiden kaatamista.

Pihapuiden kaato Turussa kiipeilytekniikalla.

Pihapuun poisto paloina kiipeilytekniikalla.

Pihapuiden kaatoa Turussa Kakskerran saaressa. Koivussa on kovaa lahoa.

Pihapuiden kaatamisen jälkeen tontille tulee huomattavasti enemmän valoa.

Pihapuiden kaato Nauvossa kesämökillä

Aivan kesämökin vieressä kasvoi suuria puita, joiden oksapainot olivat voimakkaasti mökin puolella. Pelkona oli, että syysmyrskyssä puut voisivat kaatua kesämökin päälle. Pihapuiden kaato Nauvossa oli tullut ajankohtaiseksi.

Nämä suuriksi kasvaneet havupuut kaadoin työntötunkkia, vetotaljaa ja kiiloja apuna käyttäen. Lyhensin kannot, karsin oksat ja sahasin rungot klapimittaan. Asiakas halkoo pöllit klapeiksi ja lämmittää niillä sitten aikanaan mökkiä ja saunaa.

Pienenä bonuksena pohjoisen puolella olevalle tontille saadaan jatkossa enemmän auringonvaloa.

Pihapuiden kaatoa Nauvossa

Puunkaato Nauvossa kesämökillä