Kahden puun kaato Naantalissa

Kaadoin uuden rivitalon terassin edestä kaksi mäntyä. Puiden kaatamisen jälkeen karsin oksat ja pätkin rungot klapimittaan.

Molemmat männyt olivat kallellaan taloon päin. Lisäksi ensimmäisestä männystä osa juurista oli katkennut maarakennustöiden tiimellyksessä. Toinen mänty puolestaan varjosti katolle asennettuja aurinkopaneeleita.

Puiden kaadoissa varmistuksena olivat sekä köysiveto taljalla että työntötunkki.

Puiden kaato Naantalissa vetotaljan ja työntötunkin avulla.

 

Kaadoin kaksi mäntyä Naantalissa uuden rivitalon takapihalla.

 

Oksat karsittu ja männyt katkottu klapimittaan. Kannot vielä lyhentämättä.

Puunkaatoa Turussa

Rivitalon ”takametsässä” oli useita pystyynkuivaneita kuusia. Maisemaa siistittiin poistamalla samalla kertaa muutamia mäntyjä ja koivuja.

Puun kaato Turussa tehtiin työntötunkin avulla. Oksat karsittiin ja rungot katkottiin silmämääräisesti 4–5 metrin pituisiksi. Asiakkaat tekivät rungoista polttopuuta.

Puiden kaato Turussa rivitalon "takametsästä".

Pihapuiden kaato Turussa

Turussa kerrostalon pihalla kasvoi viisi suurta lehtipuuta, neljä lehmusta ja jalava. Puiden juuret olivat hajottaneet kahden taloyhtiön tonttien rajalla olevan tukimuurin. Komeat puut oli kaadettava, jotta tukimuuri päästään korjaamaan.

Pihapuiden kaato toteutettiin poistamalla puut paloina nostokorista käsin. Oksat ja rungot kuljetettiin pois ja kannot jyrsittiin.

Pihapuiden kaato tehtiin poistamalla puut paloina nostokorista käsin

Henkilönostin apuna puunkaadossa

Puut on kaadettu ja puujäte viety pois. Kannot on tässä vielä jyrsimättä.